Melatoniinia erittyy ihmisen kehossa normaalisti yöaikaan. Kun sen määrä lisääntyy kehossa alkaa ihmistä väsyttämään. Melatoniinia tuottaa aivojen käpyrauhanen eli käpylisäke ja se säätelee unirytmiä. Valohoitoa kirkasvalolaitteilla tarvitaan Suomessa pimeään vuodenaikaan jotta melatoniinin tuotanto saadaan tehokkaasti kontrolloitua. Kirkasvalo tyrehdyttää melatoniinin tuotannon jolloin ihminen virkistyy, energia palautuu ja melatoniini määrä kehossa vähenee. Kirkasvalohoidon tehokkain ajankohta on aamuisin heti heräämisen jälkeen.
Talvella aamuisin on pimeää jolloin melatoniini tuotanto ei lopu heti heräämisen jälkeen. Siksi herääminen pimeään vuoden aikaan saattaa tuntua vaikealta, olo voi olla vetämätön, vähäenerginen ja päivisinkin saattaa tuntuä väsymystä. Tämä johtuu liian vähäisestä valosta talviaikaan. Heräämistä helpottaa kun pimeään vuoden aikaan otetaan käyttöön Luminette kirkasvalolaite. Jo 20 minuutin käytöllä havaitaan vaikutuksia, olo virkistyy ja on energisempi. Tutustu kirkasvalolaitteiden tutkimustuloksiin! Kirkasvalo lopettaa kehon melatoniinin tuotannon.
Luminette kirkasvalolaitteella vähennät kaamosmasennusta ja nopeutat aikaeroväsymyksestä palautumista. Kirkasvalolaitteita käytetään yleisesti väsymyksen torjuntaan, univaikeuksiin ja nukahtamisongelmiin.
Lisätietoja:
Käypähoito -kirkasvalohoidosta ja masennuksesta
Helsingin Sanomat – Näin selätät kaamosmasennuksen